Toimintasuunnitelma 2025
Jatkamme toimintaa edellisen vuoden pohjalta. Kaupungilta on anottu tapahtumiin toimintarahaa, toiminta-avustusta ja anotaan laite- ym. hankintoihin kohdeavustuksia.
Asukasyhdistys pitää vuosikokouksen helmi-maaliskuussa ja hallitus pitää kokouksia tarvittaessa.
Kahvion pito aloitetiin heti asukastuvan avauduttua 7.1.2025 ja lounaan valmistaminen ja myynti aloitettiin 8.1.2025
Toiminnasta tiedotetaan asukastuvan Facebook-sivuilla, kotisivuilla sekä mainostamalla lähialueen ilmoitustauluilla, kaupoissa, ja kirjastoissa. Tapahtumista pyritään tiedottamaan myös mainostamalla Rantapohjassa.
Yhteisötoiminnan toimintarahojen avulla järjestämme
- Koko kylän talvirieha Laskiaistiistaina
- Linja-autoretkien Syötteelle
- Kesäpäivät elokuussa muiden paikallisten yhdistysten ja toimijoiden kanssa
- Teatteriretki tai teatteri esitys nuorisoseuran salissa
- Halloween-tapahtuma asukastuvalla
- Linja-autoretki Tyrnävän perunamarkkinoille
- Kiviniemen rannan siivous
- Retki Lumofestivaali
Lisäksi järjestämme ja osallistumme mm.
- Tehdään yhteistyötä muiden asukastupien ja yhdistysten kanssa
- Tehdään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa
- Tehdään aloitteita alueen viihtyisyydestä ja turvallisuudesta
- Autamme lapsiperheitä
- Autamme ikäihmisiä
- Opastamme digitalisaatioon liittyvissä pulmissa
- Järjestämme asukasiltoja
- Järjestetään erilaisia liikuntatilaisuuksia
- Järjestetään peräkärrykirppiksiä asukastuvalla
- Järjestetään info -tilaisuuksia
- Järjestetään toimintakerhoja ja kursseja
- Järjestetään keskustelupiirejä
- Järjestetään ohjattua askartelua
- Järjestetään Bingoja sekä tietovisoja
- Järjestetään Pelituokioita
- Järjestämme Luovia Hetkiä -kurssin
- Järjestämme tuolijumppaa ikääntyville
- Järjestämme jouluruokailun vähävaraisille ja työttömille
- Osallistutaan Ruoka-apua Prikka kiertoon- hankkeeseen
Järjestämme nuorisolle ohjattu toimintaa keskiviikkoisin ja torstaisin tuvan tiloissa ja Nuorisoseuran salissa. Tähän toimintaan olemme saaneet järjestölähtöisen ehkäisevän toiminnan avustusta vuodelle 2025.
Kokoustiloja tarjotaan paikallisten yhdistysten käyttöön ja tarvittaessa järjestetään kahvitus.
Lisäksi otamme vastaan lahjoituksia, otamme myyntiin paikallisia käsitöitä.
Työllistämme palkkatuella ja työkokeilulla.
Tarjoamme työssäoppimispaikkoja ammattikoululaisille ja työkokeilupaikkoja työttömille.
Tarjoamme vapaaehtoisille mahdollisuutta tulla mukaan tuvan toimintaan.
Kaikkia edellä mainittuja toimintoja järjestämme resurssien sallimissa puitteissa
Hallitus 25.3.2025