Tervetuloa Kellon asukastuvan kotisivuille!

Kellon asukastupa on kaikille tarkoitettu ”yhteinen olohuone”, yhdessä tekemisen paikka. Voit tulla asukastuvalle juomaan kupposen kahvia, lukemaan päivän lehdet, osallistumaan harrastustoimintaan – tai vaikka vain juttelemaan. Käytössäsi on myös asiakastietokone tulostimineen. Asukastuvalta saat erilaisia palveluja arjen helpottamiseksi ja piristämiseksi. Voit myös tulla mukaan vapaaehtoistyöhön, esimerkiksi virike- ja harrasteohjaajaksi tai mukaan nuorisotyöhön.

Asukastupa on olennainen osa lähidemokratian toteutumista Oulun alueella.

Asukastupa toimii tiedon välittäjänä kaupungin päättäjien ja asukkaiden välillä.

Kellon asukastuvan toiminnasta vastaa Kellon suuralueen asukasyhdistys ry. Alueen asukkaat, yhdistykset ja eri toimijat voivat järjestää asukastuvan tiloissa toimintaa.

Kellon alueeseen kuuluu Kiviniemi, Virpiniemi, Kello, Topinperä, Takkuranta, Kalimeenkylä, Tuiranhovi ja Piimäperä.

Asukastupa on avoinna MA-PE klo 9-15. Lounas klo 11-13

Comments are closed.

Post Navigation